Kilpailuraportti 8.5.2011 FPDA Drift Series 2011 Round 1, Botniaring

Kuvat: Jussi Nieminen

Kirjoitus: Janne Lappalainen

FPDA Drift Series 2011 kauden ensimmäinen kilpailu Jurvan Botniaringillä on nyt ajettu. Tämä äitienpäivänä ajettu kilpailu tarjosi paljon nähtävää, kun kuljettajat herättelivät ajoneuvojaan ja taitojaan pitkän sekä kylmän talven jälkeen.

Kerrankin Botniaringillä säänhaltija oli suosiollinen ja aamusta lähtien oli varmaa, että päivästä tulisi ajankohtaan nähden lämmin, tuuleton sekä aurinkoinen. Jo edellisiltana oli osa kuljettajista tuonut kalustoaan paikalle, kilpailupäivän aamusta ensimmäiset saapuivat paikalle jo ennen allekirjoittaneen heräämistä klo. 07:30.

Varikkoalue täyttyi pikkuhiljaa ja lopulta paikalla olikin 21 kuljettajaa, joiden voimin siirryttiin päivän ensimmäisen kuljettajakokouksen pariin. Kuljettajakokouksessa käytiin tuomariston voimin lävitse alustavat vaatimukset kuljettajille sekä tietenkin radan profiili, jonka jälkeen vuorossa oli aamun ensimmäiset harjoittelut.

Harjoitusten alussa sai huomata, että pitkä talvikausi, useimmilla kuljettajilla suuret muutokset ajoneuvoihin (osalla kokonaan uudet kilpurit), säätöjen keskeneräisyys, sekä harjoittelun puute vaativat ainakin aluksi veronsa. Kuitenkin, hyvin nopeasti alkoi tuntumaa löytymään eikä aikaakaan kun ajolinja, nopeus, sekä kulma alkoivat näyttää siltä miltä pitääkin. Muutama hyväkin suoritus nähtiin jo ensimmäisten harjoitusten aikana.

Lounaan jälkeen oli vuorossa jälkimmäinen harjoitusjakso, suoritukset alkoivatkin näyttää jo oikein hyviltä. Harjoitusten jälkeen käytiin ohjaajakokouksessa, jossa tuomaristo kertoi kuljettajille lopulliset vaatimuksensa. Kaikki alkoi olla siis valmista lajitteluita varten.

Lajitteluihin starttasi lopulta 17 kuljettajaa, 4 kuljettajalla hajosi valitettavasti kalusto jo harjoituksissa. Uusi-Pohjola ja Halonen ajoivat samalla autolla, joka ei selvinnyt lajitteluihin, Laakson Jannella korkkasi koneesta tiivisteet ja Granforssilla tuntui olevan sytytysongelmaa koneen kanssa.

Lajittelun tulokset:

1. Janne Veikkanen 80,5

2. Riku Ranne 79,5 (entry 124)

3. Mikko Viitala 79,5 (entry 111)

4. Juha Rintanen 76,5

5. Henri Haanpää 76,0

6. Janne Leinonen 73,5

7. Ami Aalto 69,0

8. Juha Vehviläinen67.6

9. Marko Kivimäki 65,6

10. Joni Anttila 62,0

11. Juha Pöytälaakso 61,5

12. Niko Pesonen 49,3

13. Jouko Sjöblom 41,2

14. Jani Ranta-Knuuttila 32,9

15. Teemu Ahonen 0,0

16. Ismo Soininen 0,0

17. Ivan Khreliats 0,0

18. Anssi Granfors 0,0

19. Kalle Halonen 0,0

20. Petri Uusi-Pohjola 0,0

21. Janne Laakso 0,0

Kaavioon selvisi lopulta 11 kuljettajaa, joten suoraan top-8 -kaavioon selvisivät viisi lajittelun parasta kuljettajaa. Kaaviossa nähtiin lukuisia mielenkiintoisia tilanteita, sekä hienoja suorituksia. Mieleenpainuvimmat olivat Leinosen sekä Pöytälaakson kolari, Veikkasen ja Vehviläisen kolarit, Aallon ohitus Ranteesta ja tietenkin finaaliparin taistelu

Top-16

Ensimmäisenä parina ajoivat Vehviläinen sekä Kivimäki, joka päättyi Vehviläisen voittoon One-More-Timen jälkeen pistein 31 - 19. Kivimäki spinnasi jälkimmäisessä vedossa estäen Vehviläisen ajon, tästä syystä Vehviläiselle 10 pistettä.

Seuraavana vuorossa Aalto - Anttila. Tästä parista Aalto jatkoon, ilmeisesti kokonaan uusi auto (edes kori ei ole sama kuin viime vuotinen) toimii melkoisen hyvin kokeneen kuljettajan käsissä, varsinkin kun ensimmäiset savut otettiin päivää ennen kilpailua.

Vuorossa Leinonen - Pöytälaakso. Ensimmäisestä vedosta pisteet tasan, toisessa vedossa pieni kolari jossa tilanne epäselvä ja tuomaristo päättää uusia jälkimmäisen vedon. Tämä meni Pöytälaaksolle pistein 9 - 6, joten Pöytälaakso jatkoon.

Top-8

Top-8 aloittaa pari Veikkanen - Vehviläinen. Vehviläisen veto päättyy spinnaukseen, Pisteet 9 - 0. Toinen veto päättyy jo ennen mutkaa, kun Vehviläinen spinnaa ennen ensimmäistä mutkaa ja ajautuu perä edellä Veikkasen eteen. Pisteet Veikkaselle 10 - 0, mutta valitettavasti Veikkasen kilpuri vahingoittuu vedossa niin pahasti, että hän ei pysty jatkamaan kilpailua. Lopputuloksissa 4. paikka on jo kuitenkin varmistettu tällä vedolla.

Rintanen - Haanpää -vedoissa oli tiukkaa, Rintanen jatkoon vain yhden pisteen turvin loppupisteiden ollessa 15-14 (9-6 ja 6-8)

Ranne - Aalto -parissa ensimmäisessä vedossa Ranteen autoa vaivanut sammumisongelma vaikutti iskeneen jälleen jo ensimmäisessä mutkassa, jolloin Aalto joutuu ohittamaan Ranteen pystyäkseen ajamaan vetonsa loppuun saakka. Toisessa vedossa ranne painoi päälle kuin raivo härkä ja pääsi todella lähelle Aaltoa ensimmäisen clipping-pointin kohdalla. Tämän jälkeen Ranteen linja kuitenkin ajautui liian ulos ja edessä vääjäämätön ulosajo. Lopulliset pisteet 14 - 0 (7-0 ja 7-0)

Top-8 viimeisenä parina liikkeelle Viitala - Pöytälaakso. Ensimmäinen veto todella tasainen, pisteet 8-8. Toisessa vedossa Viitalalla tapahtuu vaihdemissi clipping-point 3 jälkeen, auto oikenee hetkeksi ja tuloksena Pöytälaakso jatkoon kokonaispistein 17 - 13 (8-8 ja 9-5).

Semifinaalit

Semifinaaleissa vastakkain ensimmäisessä parissa olisivat olleet Rintanen - Veikkanen, mutta koska Veikkasen auto vaurioitui ajokelvottomaksi, pääsi Rintanen suoraan finaaliin.

Aalto - Pöytälaakso -parissa ensimmäisessä Pöytälaakso seuraa hyvin Aaltoa, pisteet Pöytälaaksolle 8-7. Toisessa vedossa Aallolla hyppää käsijarrun lukitsin päälle pilaten hänen vetonsa, joten Pöytälaakso pääsee näyttävällä ajolla kulta-finaaleihin.

Finaalit

Pronssikilpailua ei valitettavasti ajettu edellä mainitusta syystä, joten sijalla neljä Janne Veikkanen ja sijalle kolme Ami Aalto! Saman tiimin kilpailijat siis paikoilla 3 ja 4, Hyvä!

Kultafinaalista tulikin äärimmäisen mielenkiintoinen. Edelliseltä kaudelta tuttuun tapaan pisteitä ei paljasteta vetojen välissä kuin kuljettajille sai taas aikaan kihelmöivän jännityksen ainakin allekirjoittaneessa. Molemmat vetävät todella hyvät vedot, Rintanen seuraa hieman lähempänä toisessa vedossa, mutta Clipping-point 2:n kohdalla hänen ajolinjansa ajautuu ulommaksi kuin Pöytälaaksolla. Finaalissa tulos siis vetojen jälkeen 8-8 ja 8-8, toisinsanoen ONE-MORE-TIME!

OMT:hen lähdetään Rintasen ajaessa edellä, hän onnistuukin vetämään hyvin kaulaa Pöytälaaksoon. Toisessa vedossa Pöytälaaksolla alkavat olla renkaat jo puhkeamispisteessä, renkaanpalasia väistellen Rintanen roikkuu useasti jarrulla, kun edelläajavan perä lähenee välillä melko hurjaa vauhtia. Veto ajetaan loppuun hurjan savumäärän saatellessa, ero löytyy ja kuljettajat saatetaan yleisön eteen palkintojen jakoon. Arto "Leiska" Leinonen pitää yleisön jännityksessä viimeiseen saakka, kunnes julkistaa tuloksen.

Voittajaksi kauden ensimmäisestä osakilpailusta selviytyy siis Juha "juZz" Rintanen!

Onnea voittajalle, sekä suuret kiitokset kuljettajille loistavasta päivästä, sekä jälleen kerran mahtavasta moottoriurheilusta!

Lopputulokset: